
Oma tarina hankalan päänahan kanssa
Minä jos joku tiedän päänahan ongelmat! Minulla oli pitkiä kausia, jolloin pää hilseili valtavasti ja päässä oli kutisevia hilsepaikkoja. Talvella tilanne oli pahempi, mutta välillä myös kesät. Välillä päänahka suuttui värjäämisestä ja välillä taas ei. Välillä kuivashampoo oli ongelma, välillä taas ei. Värjäsin hiuksiani yli 15 vuotta ilman taukoa 1-2 kuukauden välein. Sitten vaan lopetin. Päätin vaan, että hiukseni ovat ihan hyvän väriset. Piste!
Minua alkoi vuosien varrella ärsyttää värjäämisen haju enemmän ja enemmän ja aloin uskoa, että värjääminen ja kuivashampoon käyttäminen ei ainakaan tehnyt päänahalleni mitään hyvää. Päänahan kunto alkoikin parantua. Jo puolen vuoden jälkeen värjäämisen lopettamisesta, päänahan kunto tasaantui. Kuivashampoon käytön lopettaminen auttoi vielä enemmän. Hiukseni ovat luonnostaan hyvin ohuet ja hennot ja niitä on vähän. Se on sukuvika molemmilta puolelta ja siihen ei oikein mitenkään voi vaikuttaa. Päänahkani on myös kampaajani mukaan todella kireä, joka estää ravintoaineita pääsemästä karvatuppeen. Pitäisi muistaa hieroa sitä useammin!
Tilanne nyt
Hilsettä on edelleen ajoittain vähän, talvella enimmäkseen tai jos olen saanut aurinkoa päänahkaani, mutta pahin on ehdottomasti takana. Olen muutenkin vähentänyt kemikaalikuormaa päänahassani. En käytä kaupallisia hiussuihkeita, kun äärimmäisen harvoin. Olen alkanut tehdä omaa hiusmuotoilusuihketta, jonka resepti tulee myöhemmin! Kuivashampoo on tehnyt paluun välillä. Käytän Lushin No Drought-kuivashampoota. Se ei ole yhtä näppärä, kun ruiskutettava versio, mutta silloin tällöin käytettynä hoitaa hommansa. Mielestäni se on pikkasen sottaava laitettaessa. Älä laita juhlapaita päällä!
Syyt päänahan ja hiusten häiriöihin
Päänahan ongelmat saattavat johtua stressistä, huonosta ravitsemuksesta, sairauksista tai niiden vääränlaisesta hoidosta. Joidenkin lääkkeiden tai hormonien sivuvaikutuksena hiukset saattavat myös harveta. Hiukset saattavat rasvottua geeneistä tai hormonitasapainosta johtuen. Ihon hilseily johtuu kiihtyneestä solutuotannosta tai ehkä hiivatulehduksesta. Tuppoinen hiustenlähtö voi johtua myös sienitulehduksesta, kuten silsasta.
Omat hiukseni rasvoittuivat todella nopeasti ennen. Pesin niitä todella usein ja käytin kemiallisia hiusshampoita. Sitten aloin määrätietoisesti vähentää pesujen määrää ja jätin kemialliset shampoot kokonaan pois. Rasvoittuminen rauhoittui. Koska en käytä kemiallisia hiusmuotoilutuotteita, kun äärimmäisen harvoin, ei hiuksia tarvi pestä senkään takia usein.
Kun on tottunut kemiallisiin shampoihin, hiukset ovat erillaiset kun ne jättää pois. Kannattaa siis varata kärsivällisyyttä vieroitusprosessiin! Tilanne menee monilla pahemmaksi, ennen kun paranee! Näin oli myös muutaman viikon ajan minulla! Hiukset olivat kiinni silloin usein! 🙂 Useinmiten nykyään huuhtelen hiukset ja päänahan vaan lämpimällä vedellä. Esim. Lushilta saa hyviä luonnonmukaisia shampoita ja hoitoaineita (osa saippuamuodossa, joka vähentää pakkausmuovia), jos et jaksa itse värkkäillä omia!
Kuivaan, hilseilevään tai punoittavaan päänahkaan tee-se-itse hoitoaine:
2 tippaa geranium/laventeliöljyä
1 tippa santelipuun öljyä
2,5 tl oliiviöljyä
Hiero ja huuhtele hyvin!!
Rasvaiseen tai karstaiseen päänahkaan tee-se-itse-shampoo:
3 tippaa sypressiöljyä
2 tippaa rosmariiniöljyä
2 tippaa sitruunaöljyä
5 tl castile soap (esim. Dr Bronner’s baby tai DoTerran cleaning concentrate)
Hiero ja huuhtele hyvin!