brush-15931_960_720

Oletko valmis kokeilemaan öljyjä?

Jes! Kaikkien lempiaihe siivoaminen! Jännittävää ja ihanaa! Varsinkin pikkulapsi- ja lemmikkiperheissä, jossa sitä käytännössä tehdään melkein kokojan. Mitä uutta eteeriset öljyt voivat tuoda siivoamiseen? Aika paljon!

Monet kärsivät siivouspäänsärystä ja ei, tämä ei ole henkistä! Kun hengittää sisään pesuaineita parikin tuntia, on ihme jossei ala jossain tuntua. Koska eteeriset Do Terran öljyt ovat täysin luonnollisia ilman mitään muuta kuin itse yrttiä tai hedelmää, sinä ja perheesi ette saa hengittämällä sisään mitään ylimääräisiä myrkkyjä.

Taaperon äitinä tuntuu myös hyvältä, ettei lapseni voi löytää kaapista mitään myrkyllistä, vaikka sitä menisi suuhun tai silmiin. Eteeriset öljyt voivat toki olla vahvoja, mutta itsetehdyissä siivoustuotteissa niiden määrät ovat pieniä.  Lapset ovat myös kehittyessään erittäin herkkiä kemikaaleille. Tutkimuksissa on osoitettu, että erilaiset kemikaalit häiritsevät lasten neurologista kehitystä sekä häiritsevät heidän immuunipuolustustaan. Lapset myös hengittävät tiheämpään kuin aikuiset, jolloin he saavat suuremman kemikaalimäärän ilmasta painoaan kohden. Yhdysvaltojen ympäristönsuojeluviraston tutkimuksen mukaan kodin ilma on 200-500% haitallisempaa kuin ulkoilma kodinpuhdistustuotteista johtuen.

Koska eteerisiä öljyjä tarvitaan puhdistuotetta kohden vähän (muutamia tippoja), kustannukset pysyvät alhaisina. Eteeriset öljyt ovat tehokkaita ja poistavat lian hyvin ja ennen kaikkea poistavat ei-haluttuja tuoksuja. Tuotteet ovat myös täysin ympäristöystävällisiä. Itse käytän omatekoisiin aineisiini siivouspurkkeja (pyykinpesuainepurkki, tiskipesuainepurkki ja kasteluruisku) lukemattomia kertoja uudestaan ja uudestaan, tehdessäni uusia annoksia.

Millaisia siivoustuotteita sitten tarvitset kotiisi? Hmm, aikalailla samoja kun isomummosi. Eli: ruokasoodaa, etikkaa, castile soap:ia (esim. Dr. Bronner’s baby, nestemäinen versio Marseille-saippuasta tai Do Terran Onguard) ja merisuolaa. Osassa resepteissä saatetaan käyttää pesusoodaa (astianpesukonetabletit tai jauhemainen tiskiaine) tai oliivi-tai kookosöljyä.

Parhaita eteerisiä öljyjä siivoamiseen:

-Sitruuna, Lime ja  Villi appelsiini

-Eukalyptus ja Tea Tree

-Timjami ja Piparminttu

-Do Terralta löytyy öljysekoituksia, kuten: Onguard- tuotteet ja Purify -sekoitus

Minun luottoyleispesuaineeni resepti (vanhaan ruiskupulloon):

  • 1/4 osaa Castile soap/nestemäinen Marseille/Onguard yleispesuaine
  • 1/4 osaa viinietikkaa (itse pidän omenasta)
  • loput vettä
  • 5 tippaa sitruunaöljyä ja 5 tippaa piparminttua (jos käytät muuta kun omenaviinietikkaa, voit lisätä vielä kolmannen öljyn)

 

 

2 thoughts on “Siivoaminen eteerisillä öljyillä

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s